Kevään uutuudet 2022
1.3.2022

3 Kaveria ennustaa tästä uutuusjäätelöstä hittiä kesäksi – piristävän kahvitauon voi nyt nauttia viileässä muodossa

3 Kaverin kevään jäätelöuutuudet tarjoavat makuelämyksiä muun muassa jääkahvin, vaniljan ja kotimaisten marjojen muodossa. Suositulta suomalaiselta jäätelövalmistajalta löytyy kotipakkausten ja jäätelöpuikkojen lisäksi nyt myös jäätelötuutteja.

Suomalaiset juovat tunnetusti eniten kahvia maailmassa. Olemme sattumoisin myös Euroopan kovimpia jäätelönsyöjiä. Tästä huolimatta kahvi on yhä alihyödynnetty raaka-aine jäätelöissä, kertovat 3 Kaveria. Näiden kahden suomalaisille rakkaan asian yhdistämiseksi alkoivat Kaverukset kehittämään uutta jäätelöpuikkoa. Jääkahvipuikko on valmistettu 3 Kaverin jäätelötehtaalla vastakeitetystä kahvista.

– Haluamme keittää kahvimme alusta asti itse, sillä emme käytä esansseja. Niinä päivinä, kun tehtaalla valmistuu kahvijäätelöä, kahvin tuoksu leijailee ulos asti, 3 Kaverin Heikki Huotari.

Jääkahvipuikossa yhdistyvät herkullinen kahvijäätelö ja raikas kermajäätelö, ja sen viimeistelee makea kahvilla maustettu suklaakuori. Kolme puikollista Jääkahvia vastaa kofeiinimäärältään kupillista kahvia, ja 3 Kaveria kertovatkin, että jäätelöstä on muodostunut Kivikon jäätelötehtaalla iltapäivien takuuvarma piristäjä.

– Tästä ennustamme kesän hittijäätelöä niille, jotka tykkäävät nauttia kahvinsa jäätelön kanssa. Tällä kertaa kahvi vaan onkin keitetty jäätelötehtaalla ja yhdistetty jäätelöön, 3 Kaverin Sauli Saarnisto.

Jääkahvipuikko on laktoositon, kuten myös uusi Vaniljapuikko. Tämä koko perheen klassikkopuikko löytyy nyt pakastealtaista luonnollisista raaka-aineista tehtynä, gluteenittomana ja tietenkin kotimaisena. Aidon vaniljan tunnistaa mustista pilkuista jäätelössä – vaniljajäätelö on tietenkin valmistettu vaniljasta vanilliinin esanssin sijaan, ja sen suklaakuori on valmistettu itse juuri sopivan maun löytämiseksi.

Molempien kermajäätelöpohjaisten puikkojen pääraaka-aineet – maito, kerma, munat ja sokeri – ovat kotimaisia. Kolmas uutuuspuikko on kasvipohjainen, eli vegaaninen Minttu & Marjat, ja sen marjasorbetissa käytetyt vadelmat, mansikat ja punaherukat ovat kaikki myös kotimaisia. Makeaan marjasorbettiin yhdistyy puikossa raikas minttujäätelö ja mintulla maustettu vegaaninen suklaakuori.

– Jäätelöaltailla on yhä liian vähän suomalaisia marjoja sisältäviä jäätelöitä. Meidän mielestämme olisi sääli lähteä omia metsiä pidemmälle marjaan, kun meillä on niin ainutlaatuisia pohjoisen auringon alla kasvaneita puhtaita marjoja, pohtii Heikki.

Minttu & Marjat -maku löytyy myös puolen litran purkeista, joissa puikosta tuttu minttusuklaakuori löytyykin herkullisina lastuina jäätelön seasta. Uutuusmaku laajentaa kotimaista jäätelötarjontaa maidotonta, kasvipohjaista tai täysin vegaanista ruokavaliota suosiville – raikkaiden marjojen muodossa.

Uusissa jäätelötuuteissa on tuplamäärä kastikkeita ja gluteenittomat vohvelit

Tämän kevään täysin uusi tuoteryhmä 3 Kaverilta ovat jo aiemmin lanseeratut jäätelötuutit: laktoosittomat Kinuski & Merisuola ja Suklaa & Vaniljakastike sekä vegaaninen Pistaasituutti. Ne saapuvat puikkojen ja kotijäätelöpakkausten kanssa samaan aikaan kauppoihin. Erityistä kiinnostusta tuuteissa on herättänyt gluteenittomuus, sillä kuten kaikki 3 Kaverin jäätelöt, myös tuutit ovat rapeita vohveleita myöten gluteenittomia. Tuuteissa on tuplasti kastikkeita verrattuna perustuutteihin ja niiden etuna on myös valmistus kotimaassa.

Kevään kaikki uutuudet löytyvät pakastealtaista ympäri Suomea maaliskuun alusta alkaen.