20.6.2023

Jätskiä & Juttuseuraa yhdisti Myllypuron peruskoululaiset ja seniorikeskuksen asukkaat

3 Kaveria ja Helen järjestivät kilpailun, jossa ihmisiltä kysyttiin, mitä hauskaa he keksisivät jäätelöstä ja aurinkovoimasta. Vastauksia saatiin yli tuhat, ja niissä korostuivat huoli yksinäisistä nuorista sekä iäkkäämmistä ihmisistä sekä halu auttaa ja ilahduttaa muita.

Ihmisten hyväntahtoisuus ilahdutti kesäkilpailun järjestäjiä. Myllypuron seniorikeskuksella kesäkuussa järjestetty tapahtuma oli tulos 3 Kaverin Jäätelön ja Helenin yhteisestä tempauksesta, jonka ajatuksena oli tarjota auringon energialla valmistettuja jäätelöitä hyvään tarkoitukseen. 

Muutama vuosi sitten 3 Kaverin jäätelötehtaan katolle asetettujen aurinkopaneelien voimalla tuotetaan noin tuhat purkkia jäätelöä jokaisena aurinkoisena päivänä. 3 Kaverin ja Helenin markkinointitiimit miettivät, voisiko asiasta viestiä jollain hauskalla tempauksella. Ideoita heitettiin aurinkopaneeleilla toimivasta jäätelökioskista ulkoilmaelokuvien järjestämiseen, mutta jokin suurempi merkitys jäi puuttumaan.

Yritykset päättivät toimia hyväksi havaitulla tavalla – kysytään kavereilta. Viime kesänä pantiin pystyyn ideakilpailu, toiveena saada ainakin muutama sataa vastausta. Elokuussa lomilta palatessa vastauksia odottikin laatikossa reippaasti päälle tuhat.

– Ällikältä löi vastausten määrä sekä niistä paistanut vilpitön halu torjua yksinäisyyttä ja tuoda iloa muille, kertoo Krista Mustaparta Heleniltä.

Vastauksissa korostuivat nuorten kouluprojektit ja harrastukset, vanhainkodit ja aktiviteettien ja seuran järjestäminen. Kesän ja jäätelön mahdollistavat kohtaamiset mainittiin monissa vastauksissa.

”Jätskiä ja juttuseuraa”  

Voittajaideassa “Jätskiä ja juttuseuraa” yhdistyivät hyvänteko, aurinko ja jäätelö. Ehdotuksen ajatuksena on yhdistää ihmisiä jäätelön merkeissä – aurinkoisena päivänä toisilleen tuntemattomat henkilöt voivat kohdata ja jutella, tietysti jäätelöä nautiskellen.

– Idea sai alun perin inspiraation omasta isoäidistäni, joka asuu kaukana. Iäkkäämmät ihmiset juttelevat usein arjessaan lähinnä toisten samanikäisten kanssa, eivätkä niinkään kuule, mitä nuorten maailmassa tapahtuu. Olisikin mahtavaa, että idean toteutus mahdollistaisi eri ikäisten ihmisten kohtaamiset jäätelön merkeissä – esimerkiksi koululaiset voisivat mennä vanhainkoteihin ilahduttamaan asukkaita jäätelön ja juttuseuran merkeissä, kertoo voittajaidean lähettäjä Laura Hannula.

Näin tapahtuikin kesäkuun alussa, kun Myllypuron peruskoulusta saapui 2.- ja 8.-luokkalaisia laulamaan sekä jakamaan jäätelöä ja ruusuja Myllypuron Seniorikeskuksen asukkaille. Aurinkokin paistoi, ja tunnelma oli lämmin, vaikka Suomen kesä tarjoili kylmiä tuulenpuuskia pihalla.

– Oli ihana nähdä, kuinka rohkeita lapset olivat kohdatessaan senioritalon asukkaita, ja kuinka jäätelö yhdistää kaikenikäisiä, toteaa Anna Wikholm, 3 Kaverin brändijohtaja.

Lue lisää 3 Kaverin ja Helenin yhteistyöstä aurinkovoiman osalta TÄÄLTÄ.