3 Kaverin jäätelöpikarit
19.9.2019

Suomalainen jäätelö ja design menestyvät Ruotsissa

Aiemmin keväällä Yhdysvalloissa palkittu 3 Kaverin jäätelöpakkauksen design on nyt Ruotsissa ehdolla arvostetun Svenska Designprisetin saajaksi kategoriassa Identiteetti – Pakkaukset

Suomalaiset yritykset ovat alkaneet keskittyä yhä enemmän brändin rakennukseen, joka näkyy kansainvälisenä tunnustuksena ja suomalaisten tuotteiden ilmestymisenä kauppoihin ulkomailla.

3 Kaveria myy jäätelöä Ruotsissa jo kolmatta vuotta nimellä 3 Vänners Glass. Mitä Ruotsissa menestyminen vaatii?

– Jäätelö pitää saada ihmisten suuhun ja näkyville. Teemme ahkerasti maistatusta kaupoissa ja tapahtumissa, ja jäätelöpurkkimme oranssi väri erottuu hyvin pakkasaltaassa, pohtii Heikki Huotari, yksi perustajakolmikosta.

Kavereiden tavoitteena on ollut tehdä niin hyvää jäätelöä, että sitä kehtaa tarjota parhaille kavereillekin.

– Ihmiset puhuvat jäätelöstä ja suosittelevat kavereille lempimakujaan, kertoo tuotekehityksestä vastaava Sauli Saarnisto.

Näin sana jäätelöstä leviää ilman mahdottoman suuruisia markkinointikustannuksiakin. 3 Kaverin Jäätelö oli myös hiljattain Taloustutkimuksen brändivertailussa* Suomen 10 suositelluimman brändin joukossa, johon kuului mm. Fazerin ja Fiskarsin kaltaisia suomalaisia brändijättiläisiä. Se on hyvin pieneltä jäätelönvalmistajalta, sillä seuraavaksi suositelluimmat jäätelöbrändit löytävät 80 sijaa jäljempää.

Apuna brändinrakennuksessa on ollut Helsingissä ja Tukholmassa toimiva designtoimisto Kuudes, joka on ansioitunut erityisesti ruokapuolella yksittäispakattujen kuluttajatuotteiden suunnittelussa. Kuudes avasi toimiston Tukholmaan vuonna 2017. Toimistot jakavat resurssit, ja myös 3 Kaverin tiimistä osa työskentelee Tukholmassa, osa Helsingissä.

Ruotsissa jäätelöä myydään tutuissa oransseissa purkeissa mm. ICA-, COOP- sekä Hemköp -kauppaketjuissa suur-Tukholman alueella sekä Uppsalassa, Malmössä ja Göteborgissa.

– Jäätelöpakkaus on brändin näkyvin osa, joka matkaa asiakkaan kotiin asti. Uudistimme pakkauksen viime vuonna, ja sen pääsy finaaliin Ruotsin arvostetuimmassa designkilpailussa on meille hieno osoitus sen toimivuudesta, kommentoi 3 Kaverin Ilkka Wikholm.

Svenska Designpriset on jaettu vuodesta 2005 lähtien. Palkinto juhlistaa Ruotsin parhaita viestinnän ja visuaalisen suunnittelun töitä. Viime vuosina palkintosijoille Identiteetti -pakkauskategoriassa ovat päässeet mm. Oatlyn kauramaitotölkit sekä jäätelöpurkki, ja Blossan glögipullo sekä Absolut Rainbow Edition -vodkapullo. Identiteettikategorian yleisöäänestys järjestetään 9.-15. syyskuuta ja kaikki voittajat julkistetaan Göteborgissa 17. lokakuuta.

*Brändien arvostus -tutkimus, Taloustutkimus sekä Markkinointi & Mainonta -lehti, 2019