Suomen sijoitus onnellisuusvertailuissa ei ole sattumaa, toteaa uusi tutkimus
Tutkimuksissa on vihdoin tehty läpimurto, joka selittää miksi Suomi pärjää niin paljon naapurimaataan Ruotsia paremmin YK:n onnellisuusvertailuissa.
Ruotsalaisen Gårdsbacka Universitetin monikansallisessa ja poikkitieteellis-empiirisessä tutkimuksessa on havaittu yllättävä yhteys jäätelönkulutuksen ja onnellisuuden välillä. Vuosina 2016-2018 toteutetussa tutkimuksessa todettiin eri maiden pärjäävän YK:n onnellisuustutkimuksessa sitä paremmin, mitä suurempi oli niiden jäätelönkulutus henkeä kohti. Löydöksille saatiin vahvistusta vapaaehtoisten osallistujien ihmiskokeissa. Ruotsalaisen tutkimuksen pohjalta saadut tulokset jäätelönsyönnin eduista ovat vakuuttavia, arvioi onnellisuustutkija Keijo Kenlie. ”Lapsuus on elämän onnellisinta aikaa, ja lapsena syödään myös paljon jäätelöä. Tämä ei suinkaan voi olla sattumaa”, pohtii Kenlie.
Kaikki Pohjoismaat menestyivät hyvin onnellisuusvertailussa, mutta ykkössijan jo toista kertaa kahminut Suomi erottui onnellisten kärjessä yhdessä asiassa – jäätelönkulutuksessa. Maailman onnellisimmassa maassa jäätelöä syödään n. 13 litraa henkeä kohti vuodessa, mikä on enemmän kuin missään muualla Euroopassa. Onnellisuuden taustalta löytyykin suomalainen jäätelönkulutuksen erityispiirre; jäätelöä nautitaan säästä riippumatta tasaisesti ympäri vuoden.
YK:n vertailussa vähiten onnellinen Pohjoismaa oli yllättäen Ruotsi. Länsinaapurimme oli sijalla 7., joskin nousua oli tapahtunut kahden sijan verran viime vuodesta. Nousun syitä voidaan vain arvuutella, mutta mainittakoon, että suomalaisen jäätelön vienti Ruotsiin on kasvanut voimakkaasti viime vuosina.
Uusimpien tutkimuksien tultua julki Suomen Vientiponnistelijat Ry on päättänyt nostaa jäätelönviennin jopa suomalaisen koulutusviennin edelle esimerkkinä suomalaisesta huippuosaamisesta, jolla on myös merkittävää kaupallista potentiaalia. ”Meillä suomalaisilla on velvollisuus jakaa onnellisuutemme salaisuutta myös muulle maailmalle”, toteaa Vientiponnistelijoiden Maija Metsänen.
Kansallisen maabrändityöryhmän aloitteesta alkoi kehitysprojekti, joka huipentuu uuden onnellisuuselintarvikkeen lanseeraukseen. Tuotteen on tarkoitus maximoida onnellisuus ja samalla varmistaa Suomen kärkisija tilastoissa jatkossakin. ”Loimme Suklaatryffelijäätelön, jonka pehmeät suklaatryffelit saavat maanantainkin tuntumaan ihan perjantailta, kertovat onnellisuusjäätelön kehittäneet 3 Kaveria.